Tilaa kasvaa

Olen aina ollut eräänlainen täydellisyyden tavoittelija. Erityisesti kotini olen halunnut pitää viimeisen päälle siistinä ja erinomaisessa järjestyksessä. Aikaakin säästyy kun löytää etsimänsä heti eikä tarvitse etsiä. Silmä lepää kun tavarat ovat omilla paikoillaan ja pinnat kiiltävät puhtaana.

Esikoisen synnyttyä jatkoin sinnikkäästi samaa linjaa. Putsasin pienimmätkin tahrat heti pois, siivosin epätoivoisesti liidunjäljet keittiökaapeista, ja pidin huolen siitä että vesiväreillä leikittiin vain kaakeloiduissa tiloissa. Olohuoneen lasipöydän pyyhkäisin lasinpesuaineella parikin kertaa päivässä. Suuri osa siitä ajasta kun lapsi nukkui päiväunet kävelin ympäri taloa puhdistusainepullo yhdessä kädessä, rätti toisessa.

Toisen lapsen syntymän jälkeen luovutin. Taistelu tahroja ja elämisen jälkiä vastaan kävi ylivoimaiseksi. Mieluummin käytän aikaa lasten kanssa olemiseen kuin siivoamiseen. Lasipöytäkin on vaihtunut vanhaan puupöytään jossa näkyy elämisen jäljet jo parinsadan vuoden takaa. Eipä haittaa jos tulee vielä jokunen naarmu. Kodissamme on nyt kaikilla tilaa kasvaa, äidilläkin.